Ajankohtaista

« Takaisin

MSK Plast valjastaa hukkalämmöt uusiokäyttöön

Volvon, Valtran ja monen muun maailmanmerkin muoviosia valmistetaan ympäristöystävällisesti Kauhavan Ylihärmässä. Ympäristöystävällisyys on ollut MSK Plast Oy:lle kilpailuvaltti, joka on vienyt eteläpohjalaisen perheyrityksen voimakkaan kasvun tielle. 

MSK Plast Oy lisää maalaamonsa tuotantokapasiteettia syksyllä 2018 valmistuvalla tuotantolinjalla. Syynä on kysynnän voimakas kasvu etupäässä olemassa olevilta asiakkuuksilta, kuten maanrakennuskoneita valmistavalta Volvo Construction Equipmentilta. Laajennuksen yhteydessä maalaamon ympäristöystävällisyyttä parannetaan merkittävästi valjastamalla sekä uuden että vanhan maalauslinjan hukkalämmöt uusiokäyttöön.

Hukkalämpöjä syntyy maalausprosessin monissa eri kohteissa. Muoviosien pesu, kuivaus, pohja- ja pintamaalaukset, lakkaus sekä maalipinnan kovetus uunissa tuottavat sivutuotteina 23–41-asteisia hukkalämpöjä. Aiemmin hukkalämmöt on jouduttu tuulettamaan taivaan tuuliin, mutta syksystä 2018 lähtien ne pystytään hyödyntämään uusiokäytössä maalaamon eri kohteissa.

Pienistä puroista kertyy suuri joki. Kyse maalaamon hukkalämpöjen hyödyntämisessä ei ole lopultakaan mitättömistä energiamääristä, sillä säästetyllä energialla voisi lämmittää 410 omakotitaloa vuodessa. Omakotitalojen sijaan MSK Plast Oy tulee hyödyntämään hukkalämmöt maalaamon tuloilman esilämmityksessä, sekä maalauslinjojen prosessi- ja pesuvesien lämmityksessä. Ratkaisun myötä MSK Plast säästää ison siivun energialaskussa. Hiilidioksidipäästöt putoavat 833 000 kiloa vuodessa.

- Energiatehokkuus ja päästöjen vähentäminen on meille tärkeää, ja sitä se on myös ympäristöystävällisyyttä arvostaville asiakkaillemme, sanoo MSK Plastin tuotantopäällikkö Teemu Ritala.

Tuotannon hiilidioksidipäästöjen putoaminen nousee merkittävänä asiana esimeriksi Volvon suuntaan, jonka kansainväliseen Volvo WWF Climate Savers -ympäristönsuojeluohjelmaan MSK Plast Oy on vihreitä arvoja toteuttavana alihankkijana valittu mukaan. Ohjelma edellyttää alihankkijoilta konkreettisia tekoja kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi ja energiankäytön tehostamiseksi.

Kokonaisjärjestelmä asennetaan ilman tuotantokatkoksia

Hukkalämpöjen uusiokäyttöjärjestelmän toimittaa hollolalainen Calefa Oy, joka on erikoistunut teollisuuden ja voimalaitosten hukkalämpöjä hyödyntäviin kokonaisjärjestelmiin.

- Tarkastelemme kokonaisuutena sekä tuotantoprosessia että rakennusta, missä prosessi tapahtuu, kertoo Calefan myyntipäällikkö Antti Porkka.

- Lähes kaikessa runsaasti energiaa käyttävässä teollisuudessa syntyy hukkalämpöjä, joita kannattaisi hyödyntää vaikkapa rakennuksen tuloilman lämmittämisessä. Kun rakennukseen tuodaan uusi hukkalämpöjä tuottava prosessi, on sillä vaikutusta koko rakennuksen toimivuuteen.

Kokonaisratkaisuissa kiinnitetään huomiota energiasäästöjen ohella myös työskentelyolosuhteisiin, jotta tiloissa on miellyttävä lämpötila ja raikas, vedoton ilma. Hukkalämpöjen uusiokäytön ohessa myös itse prosessia monesti parannetaan.

- MSK Plastilla pintamaalauksen tuloilmaan liitetään samalla kosteudenpoistojärjestelmä, joka parantaa maalauksen laatua entisestään, sanoo Antti Porkka.

MSK Plastin toiminta jatkuu normaalisti ilman tuotantokatkoksia koko järjestelmän asennuksen ajan. Hukkalämpöjen uusiokäyttöä hyödyntävä kokonaisjärjestelmä valmistuu Ylihärmän maalaamolle marraskuussa 2018.

Yhteyshenkilöt:
Teemu Ritala
MSK Plast Oy
Tuotantopäällikkö, reaktiovalu
010 480 2387, teemu.ritala@msk.fi

Petri Vuori
Calefa Oy
Toimitusketjun päällikkö
010 2190 282, petri.vuori@calefa.fi

MSK Plast Oy on vuonna 1966 perustettu muovin valmistukseen erikoistunut korkean teknologian yritys. MSK Plast on osa perheyhtiö MSK Group -konsernia, joka kansalliseen energiasopimukseen sitoutuneena on rakentamassa energiatehokasta Suomea vapaaehtoisten ympäristötoimenpiteiden myötä.

www.mskplast.fi
www.energiatehokkuussopimukset 2017-2025.fi

Calefa Oy on vuonna 2013 perustettu yritys, joka toteuttaa teollisuudelle ja voimalaitoksille innovatiivisia hukkalämmön uusiokäyttöjärjestelmiä. Ratkaisut pienentävät asiakasyrityksen päästöjä ja ostoenergian tarvetta pysyvästi.

www.calefa.fi

Takaisin


Arkisto

Arkisto